Sunday, May 19, 2013

Mangoriisi

Mangoriisi

Postaukseen ehti tulla hieman taukoa, koska rakas tietokoneeni päätti tehdä lopputilin ja kaikki tiedostoni ja ohjelmani katosivat koneelta yllättäin! Onneksi olen saanut vihdoin tiedostoni palautettua koneelle (huh! onni onnettomuudessa) ja pääsen taas silloin tällöin bloggaamaan.

Intiassa on tähän aikaan vuodesta mangosesonki, ja tässä eräänä päivänä kävimme mangotilalla ostamassa tuoreita mangoja pilkkahintaan. Samalla sai taaperomme nähdä, miten mangot kasvavat puussa ja sieltä niitä voi kerätä syötäväksi. Otimme “matkamuistoksi” tällaisen vielä raa’an pienikokoisen mangon suoraan puusta.

RawMango

Enpä keksinyt, mitä raa’alla mangolla voisi tehdä, joten päätin kysyä kotiapulaiseltamme, koska täällä Etelä-Intiassa raakojen mangojen käyttö ruoanlaitossa on hyvin yleistä. Hän ehdotti, että tekisimme mangoriisiä, joka valmistetaan hyvin samaan tapaan kuin sitruunariisi ja sopii hyvin niinikään lounasrasian täytteeksi. Mangoriisi olikin tosi helppo tehdä ja herkullista, ehkä jopa parempaa kuin sitruunariisi!

Pientä annosta varten tarvitset:

  • 1 dl riisiä
  • 2 dl vettä
  • 2 rkl mangoraastetta (raa’asta mangosta)
  • 1/2 vihreä chili
  • 1/2 sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 rkl channa dhal-linssejä (puolitetut kikherneet)
  • 1 rkl urad dhalia (puolitetut valkoiset linssit)
  • kourallinen currynlehtiä
  • Mausteita:
    • Ripaus asafoetidaa (hajupihka)

    • 1 maustemitta tummia sinapinsiemeniä

    • 1/2 tl jeeraa (juustokuminan siemenet)

    • Ripaus kurkumaa

    • Maun mukaan suolaa

Valmistelut:

  • Keitä riisi kypsäksi esim. painekattilassa.
  • Leikkaa chili kahteen osaan. Poista halutessasi siemenet.
  • Raasta mango ja valkosipulin kynnet.
  • Hienonna sipuli pieniksi kuutioiksi.

Valmistus:

  • Lämmitä öljy pannulla.
  • Ruskista channa dhal, urad dhal, chili sekä sinapinsiemenet pannulla kevyesti.
  • Lisää jeera.
  • Lisää kurkuma, currynlehdet sekä suola. Kääntele hetken.
  • Kaada sekaan rastettu mango ja paista 1-2 min. ajan.
  • Lisää keitetty riisi, ja sekoita ainekset huolellisesti yhteen.
  • Tarkista suola, ja koristele halutessasi korianterin lehdillä. Tarjoa maun maun mukaan joko pääruokana tai lisukkeena.

7 comments:

  1. Onneksi sait tiedostosi takaisin;kamalaa kun tuollaista tapahtuu ja tiedostot häviävät:(

    Meillä ei ole vielä alkanut mangojen sesonki;se alkaa myöhemmin kesällä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä! Onneksi mieheni ymmärtää tietokoneista enemmän kuin minä, muuten olisin jäänyt nuolemaan näppejäni.

      Ahaa, siis mangot kypsyvät eri aikaan eri maissa! Harmi, että sesonki on niin lyhyt...

      Delete
  2. Oi, onni onnettomuudessa. Ihan kauheaa kun tietokoneet alkavat temppuilemaan.

    Mangoriisi kuulostaa herkulliselta. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä olikin herkkua, eikä makeaa kuten voisi kuvitella vaan suolainen ruokalaji :)

      Delete
  3. ohhh lovely, looks very tempting!!!

    ReplyDelete
  4. Blogissani on sinulle haaste :)

    ReplyDelete