Wednesday, August 29, 2012

Aloo Matar

Aloo matar

Yleisön pyynnöstä olen päättänyt postittaa muutaman intialaisen klassikkoreseptin uudelleen vanhan blogini kuvamateriaalin kadottua. Laittelen näitä vanhoja reseptejä vähitellen uusien lomassa. Tämä taitaa olla myös hyvä tilaisuus käydä läpi vanhoja reseptejä ja parannella niitä.

Aloo matar on Pohjois-Intiassa suosittu subzi eli höystö perunasta (aloo) ja herneistä (matar, muttar).

Tomaatin ja sipulin määrän suhdetta vaihtelemalla voi vaikuttaa subzien makuun seuraavasti: 

  • höystöstä voi halutessaan tehdä kastikemaisemman ja pehmeämmän makuisen lisäämällä siihen tomaattia;
  • suurempi määrä sipulia reseptissä vaatii valmistukseen enemmän öljyä;
  • jos haluaa subzista tulisemman, pitää öljyn määrää lisätä valmistuksessa.

Tähän reseptiin tulee runsaasti sipulia, ja siten olen valmistanut sen runsaammalla öljyllä ja lisännyt runsaasti mausteita höystöön. Jos mausteet hauduttaa alussa sipulisoseessa ennen kuin lisää muita kasviksia soseeseen, tulee mausta syvempi.Valmistuksen aikana voi lisätä vettä, jos haluaa ruokaan enemmän kastiketta, mutta minä olen pitänyt tämän subzin kuivana höystönä.

Tarvitset:

  • 2-3 perunaa
  • 1 dl herneitä
  • 2-3 sipulia
  • 2 tomaattia
  • 1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa
  • Kourallinen tuoretta korianteria
  • Öljyä

Mausteita:

  • 1 1/2 tl jeeraa (juustokuminan siemeniä)
  • Ripaus asafoetidaa (hajupihka)
  • 2 tl korianterijauhetta
  • 1 tl chilijauhetta
  • 1/3 tl kurkumaa
  • 1 tl garam masalaa
  • (1/2 tl amchooria  - mangojauhetta)
  • Maun mukaan suolaa

Valmistelut:

  • Keitä tai höyrystä perunat ‘al dente’ ja kuutioi ne.
  • Keitä herneitä 5 min. ajan tai höyrystä ne.
  • Soseuta sipulit ja tomaatit erikseen esim. monitoimikoneessa.

Valmistus:

  • Lämmitä öljy pannulla. Kuullota jeeraa öljyssä, kunnes siemenet alkavat räiskiä pannulla.
  • Lisää asafoetida sekä inkivääri-valkosipulitahna varovasti ja ruskista ne kevyesti.
  • Kaada sekaan sipulisose, ja kypsennä sitä matalalla lämmöllä muutaman minuutin ajan.
  • Lisää chilijauhe, korianterijauhe, kurkuma sekä maun mukaan suolaa. Sekoita hyvin, ja hauduta parin minuutin ajan.
  • Lisää tomaattisose, ja hauduta seosta niin kauan, kunnes öljy alkaa erottautua soseesta.
  • Kaada sekaan perunat ja herneet sekä n. 1 dl vettä. Mausta garam masalalla, amchoorilla sekä suolalla. Sekoita, ja anna hautua vielä 5-10 minuutin ajan. Lisää tarvittaessa haudutuksen aikana vettä.
  • Koristele korianterin lehdillä ja tarjoa intialaisten leipien lisukkeena.

Friday, August 24, 2012

Samettinen kukkakaalikeitto

Kukkakaalikeitto

Jokin aika sitten tein kukkakaalisosetta vauvalle ja hämmästyin, kuinka herkullista sose oli sellaisenaan. Siitäpä tuli idea valmistaa kukkakaalista sosekeittoa!

Jääkaapissa sattui olemaan pari keitettyä perunaa, joten lisäsin ne sekaan. Ilmankin keitto varmasti maistuisi hyvältä.

Tarvitset:

  • 1/2 kukkakaalin
  • 2 perunaa
  • Vettä (kasvisliemi sopisi myös hyvin)
  • 2 rkl maustettua tuorejuustoa (esim. pippuri-)
  • 1-2 dl maitoa
  • Valkopippuria ja suolaa
  • Tuoreita yrttejä esim. timjami

Valmistus:

  • Keitä tai höyrystä perunat ja kukkakaali pehmeiksi.
  • Lisää vettä tai kasvislientä ja soseuta sauvasekoittimella hienoksi soseeksi.
  • Siirrä kattilaan, lisää maitoa ja keitä muutaman minuutin ajan samalla sekoitellen.
  • Mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla ja tuoreilla yrteillä.

Monday, August 13, 2012

Pilttipurkki-muistipeli

IMG_2810

Kesäkuisella Suomen-matkallamme syötin vauvalle olosuhteista johtuen valmissoseita. Eivät ne kyllä uponneet, ja vauva kyllä hyvin onnellisena alkoi taas syödä mamman tekemiä soseita palattuamme kotiin. Mutta muistoksi matkalta meille jäi monta Piltti-purkin kantta, jotka päätin ottaa hyötykäyttöön.

IMG_2809

Bongasin loistoidean joissakin blogeissa. Lasiset Piltti-purkit saa hyvin kierrätettyä kynttilätuikuiksi ja kansista saa tehtyä kivan muistipelin. Ostin arkillisen eläintarroja Tiimarista, jossa jokaisella eläimellä oli pari. Liimasin tarrat kansien sisäpuolelle ja avot! Muistipeli oli valmis!

IMG_2811

 

IMG_2812

Kierrätin myös vanhan kaakaopurkin, jonka päällystin ja siitä tuli söpö säilytysrasia muistipelille.

IMG_2803

Tämän pelin parissa pienet viihtyvät varmasti!

IMG_2814

Wednesday, August 8, 2012

Teksteistä iloa kotiin

Pidän teksteistä sisustuksessa ja kesäkuisen Suomen-matkamme jälkeen meille onkin ilmestynyt tekstejä erilaisissa muodoissa.

BreadBox1

Keittiössä leipää säilytetään tällaisessa.

BreadBox3

Tunnustan, meillä on tosiaankin sorruttu vahakangaspöytäliinaan nyt, kun vauvakin on alkanut sormiruokailla…

Breadbox2

Tämä tabletti tuo hymyn äidinkin huulille ja helpottaa siivousta pienen sottapytyn jäljiltä!

Tabletti

Jotain piristettä löytyy ankeasta pyykkinurkkauksestakin…

DSCN5894

Tähän laatikkoon saa pyykkipulverit kivasti piiloon.

Ylimääräiset muovipussit saa kätevästi tähän pussukkaan piiloon.

Pussipussi

Ja olohuoneen puolelle, kenkäkaapin päälle…

…tuli paikka tärkeämmille ja vähemmän tärkeille posteille.

Ja vielä vähän osviittaa tämän emännän vakaumuksiin…Winking smile

Tykätäänkö teillä teksteistä?

Wednesday, August 1, 2012

Gulab Jamun

GulabJamun5

Gulab Jamunit ovat herkullisia maitomakeisia, joita voisi verrata periaatteessa sokeriliemessä uiviin donitseihin. Intiassa matkustaneet ovat varmasti törmänneet näihin makeisiin, joista pidetään joka puolella maata ja jotka sopivat joka tilanteeseen: häihin, synttäreille tai vaikkapa uuden auton oston juhlimiseen.

Kun ensimmäisen kerran näin näitä ruskeita palleroita lillumassa lasipurkissa, luulin niitä vastenmielisiksi sieniksi, joita olin yökötellyt kiinalaisissa ravintoloissa. Mutta myöhemmin maistettuani suussa sulavia imeliä kuumia donitseja vaniljajäätelön kera muuttui mieleni täysin…

GulabJamun6

Tein gulab jamuneja itse tehdystä taikinasta, ja tulipahan taas todistettua, että kotona tehty on parasta! Sama pätee suurimpaan osaan intialaisista ruoista…

Gulab jamunit – kuten monet muutkin intialaiset makeiset – valmistetaan khovasta (mawa) eli makeutetusta kiinteästä maidosta. Jos sitä ei ole saatavilla, voi mawan korvata maitojauheella.

Jos raaka-aineita ei ole saatavilla tai jos haluaa valmistaa gulab jamunit helpomman kautta, etnisistä kaupoista voi saada valmistaikinaa. Esimerkiksi MTR-merkkinen taikina on hyvää (kuva alla).

Itse valmistin gulab jamunit mawasta. Itse tehtyä taikinaa varten tarvitset:

  • 200g mawaa
  • 2/3 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl maitoa
  • 1/3 maustemitta ruokasoodaa
  • Paistamiseen öljyä. 

Chaachnia (sokerisiirappia) varten tarvitset: 

  • N. 5 dl vettä
  • Tarpeen mukaan sokeria (meillä meni n. 4 dl)

Valmista ensin sokerisiirappi.

  • Kiehuta vesi ja ala lisätä sokeria vähitellen.
  • Keittele vettä matalalla lämmöllä ja tarkista välillä veden koostumus. Vähitellen vesi alkaa saostua ja n. 10 min. keiteltyä se alkaa olla tarpeeksi sakeaa – koostumuksen voi testata lusikalla. Jos lusikkaan alkaa tarttua tippa sokerisiirappia, on sokeria todennäköisesti tarpeeksi.
  • Lopeta keittäminen tässä vaiheessa ja kaada sokerisiirappi erilliseen astiaan. Anna siirapin jäähtyä hieman.

GulabJamun3

Valmista sitten donitsit:

  • Murenna mawa sormin. Vinkki! Jos mawa on  liian kovaa, lämmitä sitä muutaman sekunnin ajan mikrossa.
  • Lisää mawaan maito, ja vaivaa taikinaksi sormilla muotoillen. Varmista, ettei taikinaan jää paakkuja.
  • Lisää vehnäjauho ja ruokasooda ja muotoile käsin taikinaksi. ‘
  • Kun taikina alkaa olla tasaista, jaa se 10-13 lihapullan kokoiseen palaan. Tämä käy kätevästi niin, että muotoilee taikinasta ensin pitkän pätkän ja leikkaa sen sitten paloiksi.
  • Muotoile taikinasta kämmenten välissä pyöreitä palloja. Varmista, ettei palloihin jää rakoja.

IMG_2877

  • Lämmitä samalla öljy kasarissa kuumaksi. Öljyä tulee olla n. 15 cm. Kuumasta öljystä pitäisi nousta vesihöyryä. Testaa öljyn kuumuus pienellä palalla taikinaa. Kypsä taikinapalanen ei nouse heti ylös (sen nousemiseen menee n. minuutti) ja ruskistu nopeasti. Kun öljy on kuumaa, käännä se keskilämmölle ja odota parin minuutin ajan.
  • Kun öljy on keskilämpöistä, aseta muutama taikinapallo varovasti reikäkauhalla öljyyn.

GulabJamun4

  • Paista välillä käännellen ja taputellen keskilämmöllä n. 7-8 minuutin ajan, kunnes pallot ovat päältä ruskeita ja sisältä kypsyneet.
  • Huom! Älä paista donitseja liian kuumassa öljyssä, jotteivat ne pala ulkoa ja jää sisältä raaoiksi.
  • Valuta valmiit donitsit ja tiputa ne sokerisiirappiin.
  • Anna sokerisiirapin imeytyä donitseihin vähintään 20 minuutin ajan.
  • Nauti valmiit gulab jamunit makusi mukaan joko lämpiminä tai kylminä, sellaisenaan tai vaniljajäätelön kera. Jamunit säilyvät jääkaapissa useamman viikon ajan ja huoneenlämmössäkin muutaman päivän.