Sunday, June 12, 2011

Mangoja!

DSCN4989

Intiassa mangoista pidetään kovasti, ja täältä löytyykin todella makeita, mehukkaita mangoja. Etelä-Intiassa on mangosesonki parhaimmillaan, ja eilen kävin Lalbagh-puutarhan mangomessuilla tutkiskelemassa eri mangolajikkeita.  Lalbaghissa järjestetään mangomessut vuosittain tähän aikaan, ja ihmiset lappaavat sinne ostamaan mangoja edulliseen hintaan laatikkokaupalla. 

Minusta mangoja on vaikea ostaa, koska täällä on niin paljon eri lajikkeita ja lajikkeet eroavat toisistaan kovasti. En myöskään yleensä osaa hyvin arvioida, minkälainen mango on raaka tai kypsä. Mango-opintoni saivat siis jatkoa eilisillä mangomessuilla.

Messuilla mangoja sai maistella ennen ostopäätöstä.

DSCN4983

Mangoja on satoja eri lajikkeita. Tässä postauksessa näytän muutaman niistä yleisimmistä, joita seudullamme tuotetaan.

Täällä hyvin yleiset Mallikat ovat suuria, keltaisia ja kauniita. Maku on välillä hieman kirpeä ja hapan, samantapainen kuin paikallisilla Bainganpalli-mangoilla. Vasemmalla näkyy, miten mango on paloiteltu suupaloiksi.

Kellanvihreä Badami on myös hyvin yleinen Karnatakassa. Maulta en osaa erottaa näitä Mallikasta ja Bainganpallista. 

Värikkäät, puna-kelta-vihreät Raspurit ovat suosikkejani. Raspuri on parhaimmiltaan sisältä oranssi ja maultaan hyvin makea.

Kauniinväriset Sindhurat muistuttavat kovasti Raspureita. Molemmat pehmenevät helposti ja niistä saa hyvää mangososetta, jäätelöä, mehua jne.

 

Näistä suurista, kookoksen näköisistä Aamlet-mangoista voi valmistaa pikkelsiä.

DSCN4991

Pikkelsejäkin oli tietysti myynnissä!

Appeni suosikkeja ovat nämä pienet pohjois-Intiassa yleiset Dassheri-mangot, kuvassa vielä raakoina. Hän ostaa niitä kiloittain ja valmistaa niistä rakastamaansa aamras-sosetta (mangomehua tai sosetta).

Nämä Totapuri-mangot ovat jännän muotoisia. Totapureista voi valmistaa hilloa, mehua tai syödä sellaisenaan jälkiruokana.

Mutta näitä kauniita Alphonso-mangoja kutsutaan mangojen kuninkaaksi. Alphonsot maistuvat hyviltä sellaisenaan. Ne ovat kaksikertaa kalliimpia kuin muut lajikkeet, ja jakavat mielipiteet - monet ylistävät Alphonson taivaisiin, kun taas toiset pitävät lajiketta yliarvostettuna. Joka tapauksessa Alphonso-tiskeille oli taas kovasti pyrkyä.

DSCN4988

Minä päätin ostaa kolmea eri lajiketta eri kypsyysasteissa ja vertailla lajikkeita toisiinsa.

Raspuri, Dasheri, Alphonso.

Eri kypsyysasteita: etualalla kypsä Raspuri, loput kypsyvät vielä muutaman päivän ajan.

Voittajaksi – eli makeimmaksi mangoksi – osoittautui taasen Raspuri (vas.), joka oli herkkua! Dasherista tulee aamrasta ja Alphonso saa vielä kypsyä kauemmin.

Jos mangoa alkoi tehdä mieli, tässä vielä linkkejä muutamaan kivaan jo julkaisemaani mangoreseptiin:

Aamras (mangosose)

Mangojuustokakku

Mangolassi (smoothie)

Mangopikkelsi (mangohillo)

Nyt nauttimaan ihanista mehukkaista mangoista!

13 comments:

  1. Kivannäköiset messut! Oliko tuo siis joku puutarha, missä nuo messut pidettiin? Näyttää aika siistiltä ja kivalta paikalta.

    Minäkin olen aika huono arvioimaan mangoja, ja siksi tuo onkin tosi kiva, jos saa maistaa ennen ostopäätöstä.

    Miten minä en ole koskaan maistanut raspuri-mangoja!? Nyt harmittaa hieman, että ne jäivät kokeilematta. Voi kökkö. Mutta Sindhuroihin tutustuin minäkin nyt ihan ekaa kertaa, kun anoppi toi niitä maaseudulta sisarensa puutarhasta. Olivat kyllä hyviä, ja tosi erilaisia jos vertaa esim. Banganapalliin. On kyllä aika ihmeellistä, miten erilaisia eri mangolajit voivat olla, kun on kyse kuitenkin samasta hedelmästä.

    ReplyDelete
  2. Ihania mangoja! Hipunkin blogista olen lukenut tuollaisista mangomessuista;D Rakastan mangoja,mutta täkäläiset ovat kai vielä kypsymässä,kun niitä ei ole vielä näkynyt...

    ReplyDelete
  3. Hippu, Lalbagh on iso kasvitieteellinen puutarha ja todella kaunis, kiva paikka käydä. Nämä messut erosi vähän niistä, missä itse kävit jokin aika sitten, eli nämä oli ihan vain kuin tori ilman sen enempää esittelyä.

    Jos et ole maistanut Raspuria, niin Sindhura on kyllä hyvin samanlainen eli voit varmaan kuvitella, miltä maistuu. Nämä mangotkin on niin makuasia - itse pidän näistä makeammista mangoista, kun taas mies pitää kirpeämmistä kuten Banganapallista. Mangot on aika jänniä!

    Yaelian, minäkin muistelin, että Hippu postaili mangomessuista, mutta ne taisi olla vähän informatiivisemmat messut kuin nämä meidän paikalliset, jossa vaan myydään mangoja. Toivottavasti teilläkin alkaa pian mangosesonki!

    ReplyDelete
  4. Tein juuri mangotilauksen miehelleni joka saapuu Suomeen kesälomalle perjantaina. Oli vain lukenut paikallislehdestä, että kauppiaat suikuttelevat mangoihin jotain kemikaaleja että näyttäisivät paremmilta :(. Mutta jospa sen riskin ottaisi ja pääsisi herkuttelemaan :).

    ReplyDelete
  5. Suzhouren, saako mangoja tosiaan tuoda lentokoneessa?
    Tuo kemikaalijuttu on totta, eli suurin osa mangoista ei ole orgaanisia. Messuilla myytiin joissain kojuissa ihan erikseen mangoja, jotka oli tuotettu ilman kemikaaleja. Työkaverini vihjasi, että mangoja kannattaa liottaa vedessä ennen syömistä 15 min. ajan, jotta vahvimmat kemikaalit lähtevät pois. Onhan se vähän huolestuttavaa... silti, niin on Suomessa myytyjäkin hedelmiä ruiskuteltu varmasti.

    ReplyDelete
  6. Ei kyllä aavistustakaan onko se sallittua, mutta kokeillaan... jospa eivät tullissa takavarikoisi.

    ReplyDelete
  7. Meidän tutut ovat ainakin tuoneet mangoja lentokoneessa ilman mitään ongelmia. :-D En tiedä, ovatko ne olleet käsimatkatavaroissa vai ruumassa, mutta samassa koneessa kuitenkin. Olisin tuonut itsekin, jos ei olisi ollut muuten niin paljon muuta kamaa (mistä sitä aina kertyykin, hih).

    ReplyDelete
  8. Mielenkiintoinen kirjoitus! Ei ole tullut mieleenkään, että mangoja on erilaisia ja eri makuisia. Vesi herähti heti kielelle. :)

    Olen itse aivan hulluna mangomehuihin. Ollaan yritetty pariin kertaan ostaa mango kotiin, mutta aina se on ollut raaka (maistuu havunneulasille). Miten ihmeessä sitä oppisi valitsemaan kypsän mangon? ;)

    ReplyDelete
  9. Hippu, jännä kuulla, että mangosi menivät läpi. Laitoitte varmaan ruumaan, koska Intiassahan usein auotaan käsimatkatavaroita ja mangoja (kuten muutakin ruokaa) ei varmaan päästettäisi läpi.

    Reetta, mangon valikoiminen on tosi hankalaa. Kypsän mangon tunnistaa väristä (joka tietysti vaihtelee eri lajikkeilla) ja tuoksusta. Ostotilanteessa tulee aina ensiksi haisteltua mangoja - jos ne tuoksuvat vahvasti ja makealle, ne ovat todennäköisesti kypsiä. Mutta niissä ei saisi olla pehmeitä kohtia, koska sitten ne ovat ylikypsiä...

    ReplyDelete
  10. Ai, vaikutatte Bangaloressa! :) Siellä minäkin asuin hetken 2005-2006 ja nykyisin tulee vuosittain vierailtua sukulaisten luona. Oletteko päättäneet jäädä Intiaan lopullisesti?

    ReplyDelete
  11. Intialaisenvaimo, Bangalore on ihan kiva paikka asua, mutta lopullisesti ei olla päätetty mitään. Ei sitä koskaan tiedä, mistä sitä itsensä löytää :)

    ReplyDelete
  12. Heippa Anna, Olet voittanut blogini arvonnassa! Otathan s-postilla yhteyttä ThelmanKammari@gmail.com
    terkuin Hanni Polkadot-blogista

    ReplyDelete
  13. Oho, hieno juttu! Laitan meiliä tulemaan :)

    ReplyDelete