Thursday, May 5, 2011

Libanonilaisittain täytetyt kurkut

DSCN4870

Pidän kovasti täytetyistä kasviksista, ja aikaisemmin olenkin valmistanut täytettyjä tomaatteja, perunoita ja paprikoita intialaiseen tyyliin. Pidän myös libanonilaisesta ruoasta, ja eräässä matkailu-ruokaohjelmassa näytettiin, miten valmistetaan täytettyjä kurkkuja. Myöhemmin innostuin kokeilemaan reseptiä, mutta koska en onnistunut löytämään samaa reseptiä, yritin muistella parhaani mukaan, miten kurkut valmistettiin ohjelmassa. Muuntelin alkuperäisestä jauhelihaa sisältävästä reseptistä kasvisversion, jonka täytteen  jauhelihan korvasin soijarouheella.

Kurkkujen lisäkkeeksi valmistin hieman quinoaa, mutta koska täytetyissä kurkuissa on riisiä, ei hiilarilisäkettä välttämättä tarvitse. Libanonilaisessa ruoassa tärkeää on sormituntuma, ja kurkut kannattaakin täyttää sormin, jolloin niihin ahdettua saa enemmän täytettä.

Tarvitset:

  • 3 pientä kurkkua (esim. avomaakurkut käynevät hyvin)
  • 1 dl soijarouhetta
  • 1 dl riisiä
  • 1 sipuli
  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • 2/3 dl tomaattisosetta
  • (tuoretta persiljaa)
  • 1 tl jeeraa (juustokuminajauhe)
  • 1/2 tl paprikajauhetta
  • Suolaa ja mustapippuria
  • 1 kasvisliemikuutio
  • Öljyä

Valmistelut:

  • Liota riisiä vedessä n. 15 min. ajan.
  • Liota soijarouhetta astiassa, jossa on n. 1 1/2 dl vettä.
  • Silppua sipuli hienoksi silpuksi ja murskaa valkosipuli.

DSCN4861

  • Tee kurkkujen päähän pieni reikä ja koverra kurkuista keskusta pois kuorimaveistä loven sisällä varovasti kääntäen. Varo, ettei kuorimaveitsi mene toiselta puolelta läpi. 

Valmistus:

  • Lämmitä öljy pannulla. Ruskista sipuli ja valkosipuli kevyesti öljyssä.
  • Lisää jeera ja paprikajauhe ja sekoita hyvin.
  • Kaada sekaan pehmeä soijarouhe ja liotettu riisi. Mausta n. 2 rkl tomaattisosetta sekä suolalla ja pippurilla. Hauduta n. 15 min. ajan. Lisää tarvittaessa vettä.

DSCN4863

  • Lopuksi seoksen voi maustaa tuoreella persiljalla (minulla ei sattunut olemaan).
  • Laita isoon kattilaan n. 1 l vettä ja liemikuutio. Täytä kurkut sillä aikaa:

DSCN4865

  • Täytä kurkut mieluiten käsin. Laita niin paljon täytettä kuin kurkkuihin mahtuu.

DSCN4864

  • Kun liemikuutio on liottunut kiehuvaan veteen, kaada sekaan loput tomaattisoseesta ja maun mukaan suolaa.

DSCN4866

  • Aseta kurkut kiehuvaan tomaattiveteen, ja keitä kurkkuja keskilämmöllä n. 40 min. ajan tai kunnes kurkut ovat kypsiä.
  • Nauti täytetyt kurkut lämpiminä makusi mukaisen lisäkkeen kera.

Täytetyt kurkut

3 comments:

  1. Jännä resepti.En ole koskaan ajatellut kurkkuja täytettävän lämpimässä ruuassa,kylmässä tosin sellaista olen nähnytkin. Hyvin näkyvät pysyneen koossakin nuo.Libanonilainen ruoka on hyvää!

    ReplyDelete
  2. Minäkään en ole nähnyt näitä aikaisemmin. Samalla periaatteella voisi varmaan valmistaa kesäkurpitsoja. Mutta näistä tykkäsin kovasti!

    ReplyDelete
  3. Minäkään en ole koskaan ajatellut kurkkua täytettynä, lämpimänä ruokana. Jännä tuo täyttämistapa :)

    ReplyDelete